Ajankohtaista

JLL Finland on Kevan vuoden välittäjä
Keva palkitsee vuosittain erityisen hyvin onnistuneen vuokravälittäjän. Viime vuoden tulosten perusteella Kevan vuoden vuokravälittäjäpalkinnon sai JLL Finland Oy.
Valinta perustui aiempien vuosien tapaan välityspalkkiodataan. JLL Finlandin panos ja aktiivisuus uusasiakashankinnassa on ollut kuluneella kaudella merkityksellinen.
Palkintoa vastaanottamassa olivat JLL Finlandin Essi Seppänen (vas.), Mira Keller, Terhi Kivekäs, Julia Aarni, Kaisu Puolamaa ja Aila Asu.
– Vuosi 2024 oli toimitilamarkkinoilla – erityisesti pääkaupunkiseudulla – edelleen haastava. Kiinteistökauppojen kokonaisvolyymi jäi vaatimattomaksi, ja vaikka korkotaso kääntyi laskuun, epävarmuus kiinteistöjen hinnoittelussa piti likviditeetin matalana, totesi Kevan kiinteistösijoitusjohtaja Carl-Henrik Roselius palkitsemistilaisuudessa.
Kiinteistömarkkinoille on jo tovi odoteltu piristymistä korkojen laskun, rahoituksen saatavuuden paranemisen sekä vahvistuvien talousnäkymien tukemana. Maailmanpoliittiset ja etenkin viimeaikaiset kauppapoliittiset käänteet Roseliuksen mukaan kuitenkin lisäävät riskejä ja sitä myöten epävarmuutta myös kiinteistömarkkinoiden elpymiselle.
Vuokravälittäjän rooli korostuu tämän päivän toimitilavuokrauksessa, totesi Kevan kiinteistösijoitusjohtaja Carl-Henrik Roselius luovuttaessaan palkintoa.
Uudenlaisia ratkaisuja etsitään
Etä- ja hybridityön yleistyminen on muuttanut toimistotilojen kysyntää. Yritykset etsivät nyt entistä joustavampia, tehokkaampia ja käyttäjälähtöisempiä ratkaisuja. Tämä näkyy myös vuokrausprosesseissa: asiakkaat arvostavat nopeutta, läpinäkyvyyttä ja selkeitä ehtoja.
– Tässä murroksessa vuokravälittäjän rooli ei ole vähentynyt – päinvastoin. Tarvitaan entistä enemmän asiantuntijoita, jotka ymmärtävät markkinadynamiikkaa, osaavat tulkita asiakkaiden tarpeita ja kykenevät rakentamaan ratkaisuja, jotka yhdistävät tilatehokkuuden, viihtyisyyden ja taloudellisuuden, Roselius kuvasi.
Kevan toimitilavuokraus maksoi vuonna 2024 välityspalkkioita noin 450 000 euroa. Välittäjäverkoston ja oman uus asiakashankinnan kautta saavutettu vuokratulo oli vajaa 5 miljoonaa euroa vuodessa. Roselius kuvasi tulosta upeaksi näin haastavassa ja turbulentissa markkinatilanteessa, mistä hän antoi kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille.
Välittäjäaamun osallistujat pääsivät kurkistamaan piakkoin avautuvaan Jardin-sisäpihaan Pohjoisesplanadi 37:ssa kohteen uudistushankkeesta vastanneen Kevan kiinteistövarallisuuspäällikkö Markus Mikkolan johdolla.