Ajankohtaista
Luova menestysyhtiö sai näköisensä tilat – Esittelyssä Fullsteam Agency
Maamme musiikkielämän avainyrityksiin kuuluva Fullsteam Agency muutti vuosi sitten Kevan vuokralaiseksi Lintulahdenkadulle. Yhteinen toimistotila on tärkeä kiinnekohta sekä omalle henkilöstölle että keikka- ja kiertuearkea eläville artisteille.
Vuonna 2003 perustettu Fullsteam Agency lukeutuu sekä tapahtumajärjestäjänä että ohjelmatoimistona maamme ehdottomaan kärkikastiin. Nykyään talossa työskentelee vuodenajasta riippuen noin 30–50 henkilöä. Yritys järjestää konsertteja ja musiikkifestivaaleja, suunnittelee edustamiensa artistien kiertueet ja hoitaa esiintyjien keikkamyynnin. Fullsteamin edustamia kotimaisia artisteja on tätä nykyä jo toistasataa, mm. KUUMAA, JVG, Sanni, Stam1na, Elastinen, Ismo Alanko ja Pehmoaino. Kansainvälisistä tähdistä Suomeen on tuotu mm. Ed Sheeran, Prince, Lana Del Rey ja Justin Bieber.
Yritysryppääseen kuuluu myös levy-yhtiö Fullsteam Records sekä artistien ammattimaiseen managerointiin erikoistunut Fullsteam Management, jotka nekin toimivat saman katon alla Suvilahdessa.
–Vanha toimistomme oli jäänyt auttamatta pieneksi, ja halusimme myös modernisoida tilamme. Lisäksi pyrimme yhdistämään Provinssin ja Sidewaysin festivaaliorganisaatiomme saman katon alle. Yhteenlaskettuna tarvitsimme arviolta noin 500 neliön tilat, kertoo Fullsteamin johdossa toimitiloista vastaava COO Johannes Kinnunen. – Etsimme uusia tiloja vanhan toimistomme lähimaastosta Sörnäinen-Kalasatama-Hakaniemi-Kallio –akselilta. Meille on ehdottoman tärkeää, että toimistomme on hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, mikä pudotti monta kiinnostavaa vaihtoehtoa pois laskuistamme, jatkaa Kinnunen. |
Toimiva työympäristö, mutta omalla twistillä
Luovassa menestysyhtiössäkin toimiston tulee ennen kaikkea olla toimiva ja viihtyisä työympäristö. Mutta yhteinen tila saa olla myös sielukas, oivaltava ja omaleimainen, varsinkin kun kyseessä on musiikkiyhtiön ainoa toimisto. Fullsteamin päämajassa tila-ajatteluun yhdistyykin annos uskallusta.
– Halusimme Fullsteamin näköiset tilat, jotka erottuvat tavanomaisesta. Ihastuimme heti taloon ja sen monipuoliseen kattaukseen: avarien yhteistilojen ja pienempien tiimihuoneiden yhdistelmään sekä läpi kiinteistön vaiheikkaan historian säilyneisiin yksityiskohtiin, kuten katon reliefeihin ja tilaa rytmittäviin portaikkoihin. Myös yhteistyö Kevan kanssa lähti heti alusta oikeille raiteille. Ensimmäinen yhteydenottokin tuli heidän puoleltaan.
Kuva: Rami Ranta
– Neuvotteluvaiheessa sovimme Kevan kanssa vuokratiloihimme tarvittavasta remontista, jossa niiden ilme, värimaailma ja valaistus uusitaan läpikotaisin, ja myös pohjaratkaisua rukataan vastaamaan tarpeitamme. Ennakko-odotuksemme olivat tänne muutettaessa tosi korkealla. Nyt vuoden käytön jälkeen on mukava todeta, että hanke onnistui, yhteistyö toimi ja toiveemme tilaajina lunastettiin. Jopa muuton jälkeen esiin nousevat pikkumurheet ja korjaustarpeetkin on hoidettu kiinteistön puolesta rivakasti kuntoon. Apu löytyy täällä helposti, kun vaan kertoo huolensa talon respaan.
Uudet tilat, uudet työtavat
Uudet tilat ovat jopa inspiroineet muutoksiin työtavoissa. Lähityö toimistolla on nostanut suosiotaan ja etäpäivien osuus laskenut. Nykyään eri tiimeissä työskentelevät ihmiset kokoontuvat mielellään kahvilatilaan tekemään töitä yhdessä. Kaikki tilat ovat ympäri vuoden hyötykäytössä, mutta tilajako elää henkilömäärän vaihdellessa. Varsinkin kesän huippusesonkiin tarvitaan maksimimäärä työpisteitä, minkä jälkeen festivaalitiimeiltä vapautuu neliöitä muihin tarpeisiin.
Kuva: Rami Ranta
– Palaute uusista tiloistamme on ollut erittäin positiivista, ilmettä ja tyyliä myöten. On ollut hauska huomata, että myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit sopivat yhä useammin tapaamiset meille toimistolle. Onnistunut toimistotila palvelee kaikin tavoin ihmistä, ihmisten työtä ja kanssakäymistä. Meillä ajatus on viety niin pitkälle, että rohkaisemme henkilöstöä käyttämään toimiston tiloja myös vapaa-ajalla ja omiin juhliinsa. Tällaista työsuhde-etua ei taideta ihan joka talossa vielä tarjota, naurahtaa Kinnunen lopuksi.