Ajankohtaista
Keva vauhdittaa omistamiensa kauppakeskusten kehittämistä
Kevan omistamat kauppakeskusyhtiöt ovat solmineet CBRE Finland Oy:n kanssa sopimuksen neljän kauppakeskuksen kaupallisesta johtamisesta Suomessa.
CBRE Finlandin kauppakeskusjohtamisen tiimi ottaa johtaakseen kauppakeskus Goodmanin Hämeenlinnassa, Lielahtikeskuksen Tampereella, kauppa- ja viihdekeskus Minnan Kuopiossa sekä Lohjantähden Lohjan keskustassa. Sopimus kattaa kaupallisen johtamisen, teknisen manageerauksen ja talous- ja vuokrasopimushallinnon sekä Goodmanin, Minnan ja Lielahtikeskuksen toimitusjohtajuuden. Sopimus astuu voimaan vuoden 2019 loppupuolella.
Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen uskoo CBRE:n tuovan uutta ja näkemyksellistä osaamista kohteiden johtamiseen ja kehittämiseen.
– Jatkuva muutos on kauppakeskusten uusi normaali, Suutarinen sanoo. – Kauppakeskusten asiakkaiden odotuksiin vastaaminen ja niiden ylittäminen edellyttää aiempaa enemmän monipuolista ja innovatiivista osaamista. Keva pitkäaikaisena kiinteistösijoittajana haluaa kehittää omistamiaan kauppakeskuksia siten, että ne tulevaisuudessa ovat kaupunkikeskuksia monipuolisine ja tuoreine palveluineen, Suutarinen korostaa.
CBRE Finland Oy tarjoaa kiinteistöalan asiantuntijapalveluita kiinteistöjen omistajille, sijoittajille ja vuokralaisille. CBRE Finlandilla työskentelee yli 100 kiinteistöalan asiantuntijaa Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun toimipisteistä käsin. Yhtiö kuuluu CBRE Groupiin, joka on maailman suurin kaupallinen kiinteistöpalvelu- ja sijoitusyhtiö.
Lisätiedot:
kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen, p. 0400 330 322, petri.suutarinen[at]keva.fi