Siirry sisältöön

Suosikit

Tässä valitsemasi suosikit.

Ajankohtaista

Tiedote Kevan yritysvuokralaisille

18.03.2020

Koronaviruspandemia on täysin uudenlainen haaste suomalaisille ja koko maailmalle.

Lue lisää

Kevan perustehtävä on eläkkeiden maksaminen. Kevan sijoitustoiminnan tehtävä on varojen sijoittaminen niin, että sijoitustuotot mahdollistavat ennustettavan ja vakaan eläkemaksun tason pitkälle tulevaisuuteen.

Kevan aikajänne on pitkä

Maassa vallitsee nyt poikkeustila, mutta se päättyy aikanaan. Karanteenit puretaan, koulut avataan ja ihmiset palaavat työpaikoille, kauppoihin ja ravintoloihin hoitamaan asioitaan ja tapaamaan toisiaan.

Jotta koronaviruspandemian pitkäaikaisvaikutus pieniin ja keskisuuriin yritysvuokralaisiimme jäisi mahdollisimman pieneksi, olemme valmiita joustamaan yritysten vuokranmaksuajoissa ja muissa sopimusehdoissa. Lähtökohtana on, että vuokranmaksukyvyn aleneminen johtuu nimenomaan koronasta.

Mikäli koronaviruspandemia on vaikuttanut yrityksenne kykyyn maksaa vuokrat normaalisti, pyydämme tekemään perustellun ilmoituksen tilanteesta ja toiveestanne omalle yhteyshenkilöllenne Kevassa tai sähköpostiosoitteeseen toimitilat[at]keva.fi.

Poikkeustilanne vaikuttaa myös omaan toimintaamme, mutta pyrimme vastaamaan mahdollisimman pian.

Sulje

Keva uudistaa organisaatiotaan

05.02.2020

Kevassa aloitetaan organisaatiouudistuksesta johtuvat yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko Kevan henkilöstöä eli noin 530 henkeä. Henkilöstöä ei ole tarkoitus irtisanoa.

Lue lisää

Kevan hallitus hyväksyi uuden strategian maaliskuussa 2019. Uuden strategian myötä käynnistettiin Kevan organisaation ja johtamisjärjestelmän uudistustyö syksyllä 2019.

Kevan hallitus päätti aiemmin tänä vuonna muutoksista Kevan johtamisjärjestelmään ja johtoryhmän kokoonpanoon. Tarkoituksena on rakentaa Kevan toiminta entistä selkeämmin toimiviksi prosessikokonaisuuksiksi tämän kevään aikana. Yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään organisaatiouudistuksen vaikutuksia henkilöstöön.

Organisaation ja johtamisjärjestelmän uudistamisessa keskeisinä tavoitteina on lisätä toiminnan tehokkuutta ja parantaa asiakkaiden palvelua sekä vähentää sisäisiä raja-aitoja.

– Keva tavoittelee eläkealan parasta asiakaskokemusta, tehokkainta toimintaa ja kärkisijaa sijoituksissa. Rakennamme asiakkaiden kokonaisvaltaisen palvelun jatkossa heidän tarpeistaan lähtevien prosessien varaan, toimitusjohtaja Timo Kietäväinen kertoo.

Uuden organisaation on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2020.

Aiempi uutinen muutoksista johtoryhmän kokoonpanossa


Lisätiedot:

toimitusjohtaja Timo Kietäväinen, p. 0400 486 043
HR-johtaja Mika Gylén, p. 040 836 8122

Sulje

Keva ja LähiTapiola perustivat yhteiskunnallisiin kiinteistöihin sijoittavan rahaston – tavoitekoko on puoli miljardia euroa

04.02.2020

Keva on suurin sijoittaja rahastossa, jota hallinnoi LähiTapiola-ryhmä. Kevan lisäksi rahaston suurimpiin sijoittajiin kuuluu myös Valtion Eläkerahasto VER.

Lue lisää

Rahastoyhtiön tarkoituksena on sijoittaa yhteiskunnallista käyttötarkoitusta palveleviin suomalaisiin kiinteistöihin. Näitä ovat mm. kuntien ja kuntayhtymien, sairaanhoitopiirien, yliopistojen ja valtion käytössä olevat kiinteistöt, kuten esimerkiksi koulut, päiväkodit, terveysasemat, oikeustalot sekä kuntien, maakuntien ja valtion hallinnon tilat.

Yhtiö voi sijoittaa myös kohteisiin, joissa yksityiset toimijat toteuttavat julkisia palveluja.

Sijoituskohteet voivat olla joko olemassa olevia moderneja ja muuntojoustavia kiinteistöjä tai sellaiseksi kiinteistön ostamisen yhteydessä perusparannettavia sekä uudisrakennushankkeita, jotka toteutetaan julkisten palvelujen käyttöön.

– Rahastossa yhdistyy kaksi meille tärkeää asiaa. Ensinnäkin haluamme osallistua suomalaisen kiinteistömarkkinan kehittämiseen tarjoamalla uudenlaisia ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä myös yhteiskunnallisten kiinteistöjen pitkän aikavälin omistamiseen. Toiseksi se tarjoaa sijoittajille riittävän tuottopotentiaalin, mikä luonnollisestikin on edellytys eläkevarojen sijoittajille, Kevan sijoitusjohtaja Ari Huotari kuvailee.

– Rahasto täydentää nykyistä kiinteistösalkkuamme ja sopii eläkevarojen riittävyydestä huolehtivalle pitkäjänteiselle eläkesijoittajalle hyvin, tiivistää Huotari.

– Markkinoilta on puuttunut suomalaiseen institutionaaliseen sijoittamiseen pohjautuva, pitkäaikaiseen omistajuuteen sitoutunut taho. Yhteiskunnalliset kiinteistöt tarjoavat tulevien vuosien aikana runsaasti potentiaalisia investointimahdollisuuksia, LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy:n salkunhoitaja Tuomas Rämö kertoo.

LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy:n hallinnoiman Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky –rahaston sijoittajamäärä tulee kasvamaan alkuvuoden aikana. Rahaston tavoitekoko on puoli miljardia euroa.

Lisätietoja:
Markus Pauli, johtaja, vaihtoehtoiset sijoitukset, Keva, p. +358 20 614 2473

Sulje

Keva kertoo monitilakokemuksistaan

31.01.2020

Toteutamme historiamme suurinta muutosta, johon kuuluu mm. toimitalomme muuttaminen monitilaksi. Kerromme videolla ja Keva-viisitillä, miten monitila palvelee digitalisaation, joustavuuden ja tehokkuuden vaatimuksia.

Lue lisää

Remontoimme Keva-talon monitilaksi, koska toimintakulttuurimme kehittyy ja tapamme tehdä töitä muuttuu. Muutoksiin on painavat syyt: Kevalla on uusi strategia, kovat tavoitteet ja toimintaympäristössämme jylläävät mahtavat muutosvoimat.

Tiivistimme monitilamuutoksen tavoitteet videolle ”Keva-talo uudistuu”.

Kerromme työnantaja-asiakkaillemme ja muiden sidosryhmiemme edustajille toimintakulttuurin muutoksesta ja monitilakokemuksista Keva-visiiteillä, joita järjestetään kerran kuukaudessa. Katso tarkemmat ajankodat ja ilmoittaudu sivulla olevalla lomakkeella.

 

Sulje

Hyvää joulua!

24.12.2019

Hyvää joulua! Kiitämme yhteistyöstä vuonna 2019 ja toivotamme rauhaisaa joulua kaikille.

Lue lisää

Olemme lahjoittaneet joululahjavarat tänä vuonna nuorten syrjäytymistä ehkäisevään Vamos-työhön Diakonissalaitokselle.

Sulje

Keva vauhdittaa omistamiensa kauppakeskusten kehittämistä

26.08.2019

Kevan omistamat kauppakeskusyhtiöt ovat solmineet CBRE Finland Oy:n kanssa sopimuksen neljän kauppakeskuksen kaupallisesta johtamisesta Suomessa.

Lue lisää

CBRE Finlandin kauppakeskusjohtamisen tiimi ottaa johtaakseen kauppakeskus Goodmanin Hämeenlinnassa, Lielahtikeskuksen Tampereella, kauppa- ja viihdekeskus Minnan Kuopiossa sekä Lohjantähden Lohjan keskustassa. Sopimus kattaa kaupallisen johtamisen, teknisen manageerauksen ja talous- ja vuokrasopimushallinnon sekä Goodmanin, Minnan ja Lielahtikeskuksen toimitusjohtajuuden. Sopimus astuu voimaan vuoden 2019 loppupuolella.

Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen uskoo CBRE:n tuovan uutta ja näkemyksellistä osaamista kohteiden johtamiseen ja kehittämiseen.

– Jatkuva muutos on kauppakeskusten uusi normaali, Suutarinen sanoo. – Kauppakeskusten asiakkaiden odotuksiin vastaaminen ja niiden ylittäminen edellyttää aiempaa enemmän monipuolista ja innovatiivista osaamista. Keva pitkäaikaisena kiinteistösijoittajana haluaa kehittää omistamiaan kauppakeskuksia siten, että ne tulevaisuudessa ovat kaupunkikeskuksia monipuolisine ja tuoreine palveluineen, Suutarinen korostaa.

CBRE Finland Oy tarjoaa kiinteistöalan asiantuntijapalveluita kiinteistöjen omistajille, sijoittajille ja vuokralaisille. CBRE Finlandilla työskentelee yli 100 kiinteistöalan asiantuntijaa Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun toimipisteistä käsin. Yhtiö kuuluu CBRE Groupiin, joka on maailman suurin kaupallinen kiinteistöpalvelu- ja sijoitusyhtiö.

Lisätiedot:
kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen, p. 0400 330 322, petri.suutarinen[at]keva.fi

Sulje

Keva osti kauppakeskuksia Ruotsista

31.03.2017

Keva on 30.3.2017 ostanut Ruotsista kolme kauppakeskusta. Kaksi niistä sijaitsee Karlstadissa ja yksi Norrköpingissä.

Lue lisää

Karlstadista ostetut kauppakeskukset ovat Duvan ja Höken 15, jotka sijaitsevat ydinkeskustassa tärkeimmän ostoskadun varrella. Niiden vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 26 000 m2. Kauppakeskuksissa on vahvat ankkurivuokralaiset, mm. Lindex, Systembolaget, KappAhl sekä päivittäistavarakauppoja sekä lisäksi lukuisia suosittuja kahviloita ja ravintoloita. Myyjänä oli perheyhtiö.

Norrköpingin kauppakeskus on nimeltään Domino, se sijaitsee keskustassa tärkeimmän ostoskadun varrella. Sen vuokrattava pinta-ala on noin 18 400 m2. Tärkeimpiä vuokralaisia ovat Clas Ohlson, Netto, New Yorker ja Burger King. Kohteen myyjänä oli Skandia Fastigheter.

Keva on sijoittanut Ruotsissa kumppaninsa HEA Property Partner AB:n kanssa nyt viiteen kauppakeskukseen, joiden yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on 75 400 m2.

– Ruotsiin tehtävien sijoitusten tarkoituksena on parantaa Kevan suoran kiinteistösijoitussalkun maantieteellistä ja kiinteistöallokaation hajautusta, kertoo Kevan kiinteistöyksikön salkunhoitaja Petri Louhio.

Kevan kiinteistösalkku koostuu suorista sijoituksista kotimaisiin ja pohjoismaisiin kiinteistöihin ja kiinteistöosakkeisiin sekä koti- ja ulkomaisista kiinteistörahastosijoituksista. Suorassa kiinteistösalkussa pyrkimyksenä on ollut vähentää toimistokiinteistöjen suhteellista osuutta sijoitussalkussa hankkimalla kaupallisia kiinteistöjä sekä asuinkiinteistöjä.

Kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden markkina-arvo oli vuoden 2016 lopussa 3 002 miljoonaa euroa. Kevan suoraan omistamien 127 kiinteistöyhtiön vuokrattava pinta-ala oli vuoden 2016 päättyessä noin 857 000 m2 ja niissä on yli 4 000 vuokrasopimusta.

Lisätietoja
Salkunhoitaja Petri Louhio, Keva, p. 020 614 2365, petri.louhio@keva.fi

Sulje

Kevan ilme ja logo muuttuivat

11.01.2017

Keva uudisti vuoden 2017 alusta ilmeensä ja logonsa. Uudistuksen taustalla on se, että Keva käy läpi suurta muutosta.

Lue lisää

Kevan uuden logon on suunnitellut suunnittelujohtaja Petteri Meriluoma markkinointitoimisto Zeeland Familystä.

– Kevan uuden visuaalisen identiteetin suunnittelu oli mielenkiintoinen ja antoisa tehtävä, sillä Kevalla on merkittävä rooli suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaajana. Työmme tulosten on määrä kommunikoida Kevan uutta strategiaa ja uudistuvaa toimintaa, kertoo suunnittelujohtaja Petteri Meriluoma.

– Kevan tunnus koostuu vahvasti muotoillusta tekstilogosta. Kirjaimet ovat ikään kuin liikkeessä, kuvaten aktiivista asiantuntijuutta. Logon värit, tumma ja vaalea sininen, viestivät Kevan luotettavuutta, vastuullisuutta ja vakautta. E-kirjaimen viivojen pinoutuva muoto kuvaa kasvua ja kehittymistä, nousua kohti tulevaisuutta, Meriluoma kertoo.

Kevan toimitilat-sivusto sai myös muutoksen myötä uuden ilmeen, joka julkaistiin 10.1.2017 ja Kevan asuntojen ilme julkaistiin 11.1.2017.

Tarkemmin tietoa Kevan ilmeen uudistuksesta: Keva.fi

 

Sulje

Kevan postiosoite muuttuu 1.1.2017

27.12.2016

Kevan uusi postiosoite on vuoden 2017 alusta alkaen 00087 KEVA.
Nykyinen Kevan postilokero-osoite PL 425 poistuu samalla käytöstä.

Lue lisää

Uusi postiosoitteemme kirjoitetaan näin:
Keva
Osasto
Etunimi Sukunimi
00087 KEVA

Jos osasto tai nimi ei ole tiedossa, postiosoitteemme on:
Keva
00087 KEVA

Sulje

Hyvää joulua!

23.12.2016

Kiitämme yhteistyöstä vuonna 2016 ja toivotamme rauhaisaa joulua kaikille.

Lue lisää

spr_joulu2016_yritysbanneri_500x210

Sulje

Keva Rambollin uuden pääkonttorin omistajaksi

22.12.2016

Suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll muuttaa uuteen pääkonttorin Espoon Leppävaaraan. Turunväylän ja Kehä I:n yhteyteen nousee moderni ja energiatehokas toimitalo, joka palvelee yli tuhatta alan ammattilaista.

Lue lisää

Toimistotalokokonaisuuden omistajaksi tulee Keva, ja kohteen kehittäjä ja toteuttaja on Hartela. Rakennuksen suunnittelee arkkitehtitoimisto Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. Ramboll vastaa kohteen muusta suunnittelusta. Uutta rakennuskantaa nousee noin 19 000 kerrosneliömetriä.

Hankkeessa yhdistyvät toimitilojen ympäristöystävällisyys sekä inspiroiva ja joustava työympäristö.

– Liiketoiminnan digitalisoituminen haastaa työn tekemisen tavat myös suunnittelu- ja konsultointialalla. Haluamme tarjota henkilöstöllemme ympäristön, joka kannustaa yhdessä tekemiseen ja jossa viihdytään. Lisäksi tahdomme uudessa pääkonttorissamme tuoda entistä joustavampia ja tiiviimmän asiakasyhteistyön mahdollistavia työtapoja toimiviksi käytännöiksi, sanoo hankekehitysjohtaja Kari Melander Rambollilta.

– On hienoa toteuttaa Rambollille uudet toimitilat ja erityisesti siksi, että Ramboll luottaa Hartelaan jo toistamiseen toimitilaratkaisun toteuttajana, kertoo Rakennusosakeyhtiö Hartelan varatoimitusjohtaja Tapio Rantanen.

Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarisen mukaan rakennettava kohde ja toteutusmuoto sopivat hyvin Kevan suoriin kiinteistösijoituksiin. Kohteelle haetaan Kevan kiinteistösijoitusten ympäristöstrategian mukaisesti Leed-ympäristösertifiointia.

– Toimitalo toteutetaan pitkällä vuokrasopimuksella Rambollin pääkonttoriksi. Kohteen suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana on pidetty monikäyttäjäkohdetta, eli se on muunnettavissa pienillä muutoksilla erikokoisten yritysten tilatarpeita vastaavaksi. Keva on aiemminkin toteuttanut Hartelan kanssa onnistuneesti useita toimistokohteita ja nyt kun mukana on lisäksi pääkäyttäjän osaava suunnitteluorganisaatio, kyseessä on eräänlainen kiinteistösijoittamisen allianssimalli, Suutarinen sanoo.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan Ramboll Finlandin uusi pääkonttori sopii erinomaisesti Espooseen.
– Kasvava ja kestävä Espoo tarvitsee osaajia, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Ramboll Finlandin uusi pääkonttori valmistuu osoitteeseen Itsehallintokuja 1 vuoden 2018 lopulla. Rakennustyöt alkavat loppukeväällä 2017.

Lisätiedot

Tapio Rantanen, varatoimitusjohtaja
Rakennusosakeyhtiö Hartela, p. 050 516 5292

Kari Melander, hankekehitysjohtaja
Ramboll Finland Oy, p. 0400 922 501

Petri Suutarinen, kiinteistöjohtaja
Keva, p. 020 614 2493

Sulje